Postpartum hoiva

Postpartum hoiva ja äidinapu -palvelu

Postpartum hoiva

Uusi perheenjäsen muuttaa arkea ja perheen dynamiikkaa, olipa kyseessä ensimmäinen tai vaikkapa viides lapsi. Uuteen tottuminen ja uuden arjen rakentaminen vie aikaa.

Postpartumdoula kannattelee, hoivaa ja ohjaa lempeästi synnyttäjää ja perhettä sopeutumaan uuteen elämänvaiheeseen. Me ravitsemme ja hoidamme vanhempia, kotia ja perhettä. Tällä tavalle sinä/te saatte aikaa tutustua, ihastella ja ihmetellä uutta perheenjäsentä. Sopeutuminen uuteen sujuu vähemmällä stressillä, paremmalla levolla ja ruoalla. Kun vanhemmat voi hyvin, myös vauva voi hyvin!

Kattavasti palveluvalikoimasta ja lisätietoa löytyy sivuilta

https://www.postpartumhoiva.com

Äidinapu -palvelu

Monipuolista apua tuoreelle äidille,
huomioivaa hoivaa koko perheelle.

Äidinapu -palvelu on nimensä mukaisesti Äidin apua. Palvelu on sopivaa niin vastasyntyneen vauvan kanssa kuin vähän vanhemmankin vauvan ja lasten kanssa. Äiti tarvitsee uudessa roolissaan tukea ja kannattelua, ihan konkreettista apua kuten kodinhoito- ja lastenhoitoapua, tai ihan vaan aikaa irtautua arjesta ja saada tilaa hengittää. Äidinapu -palvelu kuuntelee ja keskustelee jos äiti niin haluaa. Äidinapu -palvelu hoitaa äidin kanssa yhdessä kodin askareita, antaa äidin hoitaa kodin askareita tai hoitaa äidin askareita kodissa. Kuinka kukin parhaaksi näkee ja toivoo. Palvelu on hoivapalvelua ja näin ollen kotitalousvähennyskelpoista omassa verotuksessa.

"Tähän asti Emilia on käynyt meillä kotona hieromassa vauvaa. On myös mahdollista saada hoitoapua kotiin esim. siksi aikaa kun itse haluaa käydä kaupassa tai haluaa parisuhdeaikaa."