Mistä kaikki alkoi

Miksi olen se joka olen ja miksi teen sitä mitä teen? Monen asian summa, niinkuin aina kaikki. Tietysti. Mikään ei tapahdu turhaan ja kaikki tapahtuu jonkun asian takia. 

Everything happens for a reason sano aikanaan sarja nimeltään LOSTikin. Siihen mä uskon. 

Tiesin jo ihan lapsena että tulen saamaan paljon lapsia. Mun ikuinen haave oli että saisin yhtä monta lasta kuin mun isoäitinikin aikanaan, eli 4. No mä sainkin, hänen viimeisinä hetkinään vielä sain esitellä hänelle neljännen lapseni. Hän oli jo silloin ihan tosi poissaoleva eikä pystynyt enää puhumaan mutta näin hänen silmistään että hän oli musta tosi ylpeä. Hänen pois nukkumisensa jälkeen olen saanut vielä kolme ihanaa lasta lisää, uskon että hän tuolla pilven reunalla hymyilee vekkihameessaan ja kunnioittaa mua. 

Olin saanut kuudennen lapseni vuonna -21 ja olin tosi tuuliajolla siitä että mitä mä tekisin työkseni, silloisessa työpaikassa olin jo pitkään ollut tosi huonovointinen. Koin että sen työnantajan arvot eivät kohdanneet omiani millään tasolla. Olin vain osa suurta koneistoa. Kotona vauvan kanssa ollessani pläräsin tuntitolkulla työpaikka ilmoituksia ja pallottelin idealla hakea ammattikorkeakouluun lukemaan itseni tradenomiksi. Mutta ei sekään tuntunut muulta kuin pakotetulta ja päälleliimatulta haaveelta. Sisimmässäni kaipasin jotain ihan muuta. Merkityksellistä, lempeää, kuuntelevaa, aistivaa, käsillä tehtävää työtä. Oon aina ollut tavallaan sellainen oman elämäni taiteilija. Ja vauvoja. Aina vaan kaipaan olla lähellä vauvoja. Olen hakenut paristi opiskelemaan kätilöksi, luojan kiitos en ole päässyt, olisin työnarkomaanina ajanut itseni loppuun sielläkin, rakastamieni minihahmojen seurassa. 

 Juttelin ystäväni kanssa puhelimessa ja hän sivusi aihetta vauvahieronnasta. Innostuin ja aloin ottaa selvää. Löysin koulutuksen, Elonaskeleen vauva-akatemian enkä ollut eläessäni lukenut mistään yhtä upeasta koulutuksesta. Ilmoittauduin siltä istumalta. Samalla istumalla netin syövereistä ajelehti eteeni postpartum doula koulutus, johon niin ikään ilmoittauduin sen suurempia ajattelematta. Molemmat koulutukset olivat 150km päässä kotoani kerran kuukaudessa. Aloin katsomaan koulutuspäiviä ja ne menivät aivan lomittain. Kaksi viikonloppua kuukaudessa Helsingissä, kuuden lapsen äitinä, yhden lapsista ollessa vielä alta vuoden. Mietin hetken aikaa että onnistuisikohan ja tulin lopputulokseen että nyt tai ei koskaan, laitetaan sopimaan.

Tästä alkoi matkani vauva- ja äitihyvinvoinnin ammattilaiseksi. Olishan se pitäny aiemmin tajuta jo lapsilukua katseltaessa että vauvat ja äidit taitavat olla mun intohimo. Ja niinhän ne ovat. 

Rakastan suurella sydämellä kaikkia asiakkaitani, työtäni ja tätä genreä. Annan itsestäni kaiken kulloisellekin vauvaperheelle missä käyn ja se tuntuu hyvältä ja oikealta. Saan tästä työstä aivan valtavan paljon. Olen äärettömän kiitollinen puolisolleni joka tämän on mahdollistanut, kaikille uusille ystäville ja kollegoille jotka tämä matka on mulle tarjonnut ja erityisen ylpeä olen itsestäni, uskalsin luottaa intuitiooni ja teen työtä johon mun sydän palaa roihuten ja josta saan aivan valtavan paljon. 

Erityiskiitokset myös ystävälleni Sallalle joka tönäisi tämän pyörän liikkeelle, sekä ystävälleni ja kollegalleni Erikalle joka ehdotti mulle blogin kirjoittamista ja oman työnsä voimin toimii mun mentorina, muusana ja esimerkkinä. Vahvoja naisia joiden rinnalla kuljen ylpeästi.