Imetysohjaus

Imetysohjaus

Imetysohjaus

Ensihetkien kullanarvoisia ohjeita miellyttävään
imetykseen sekä konkreettista tukea
.

Imetysohjaukseen kuuluu imetystarkkailu, haastattelu, imuotteiden tarkastelu sekä imetysasentojen huolellinen tutkiminen. Joskus imetyshaasteet saattavat parantua jo muutamilla pienillä korjausliikkeillä, ja imetys alkaa sujua kivuttomasti ja stressittömästi. Imetysohjaukseen kuuluu myös vauvantahtisen pulloruokinnan abc sekä monien mahdollisten apukeinojen läpikäyminen ja ohjaus. Imetyshetkien tulisi olla molemmille, sekä äidille että vauvalle ihana stressitön yhteinen hetki. Imetysohjaus on kaikille avuksi.

Imetyshaasteissa voi ottaa yhteyttä jo heti sairaalasta kotiuduttua, jolloin saadaan paras hyöty kun pulmiin tartutaan samantien. Myöhemminkään ei ole väärin kuitenkaan ottaa yhteyttä, pulmia ja haasteita voi tulla missä tahansa vaiheessa imetysmatkaa. 

"Onneksi on teitä ihania alan ammattilaisia. Ilman Emilian apua, imetys ei olisi edes lähtenyt käyntiin. Emilian avulla päästiin oikeaan paikkaan ja avun piiriin. Edelleen meillä imetys sujuu, hampaista ja päiväkodin aloituksesta huolimatta. En voisi olla tällä hetkellä onnellisempi, alun imetyspettymyksestä huolimatta."

Varaa aika suoraan kalenteristani www.vello.fi/aidinapu

Imetysohjaus 2.0

Uuden sukupolven imetysohjaus kokonaisuus jossa ennakoidaan tulevaa imetystä jo raskauden aikana ja ensimmäinen ohjaus on heti vauvan synnyttyä.

Imetysohjaus raskausaikana 1h

Imetysohjaus vauvan ensiviikolla 1,5h Toinen imetysohjaus tarvittaessa 1,5h

Ensimmäinen käynti noin viikoilla 36-39, 1h. Puhutaan tulevasta imetyksestä, mitä odottaa, mitä ajatella, myyttejä, miksi imetys kannattaa äidille ja vauvalle, imetysasentoja, tavallisimmat kompastuskivet jne. Me ohjaamme ja kysymme, voit vain tulla paikalle, sinun ei tarvitse tietää tai ottaa selvää etukäteen. Saat mukaan imetystoivekirjeen ja hyödyllistä tietoa.

Ensimmäinen kotikäynti ajoittuu kun vauva on syntynyt, mielellään heti ensimmäisellä viikolla (kesto noin 1,5h). Tulemme mielellämme sairaalaan tai teille kotiin. Katsotaan miten imetys on lähtenyt käyntiin ja ohjaamme lempeästi teitä kaikkia.

Kolmas käynti (kesto n.1h) seuraavalla viikolla tai kun sille on tarve, kuitenkin viimeistään 30 päivää synnytyksestä. Tällä käynnillä vauva saa myös vyöhyketerapeuttisen vauvahieronnan.

100% takuu koskee koko pakettia, Emilian ja Frejan yhteisesti tekemää imetysohjausta. Ensi ohjaus raskausaikana ja kaksi ohjausta vauvan ollessa syntynyt ja kun vauva on täysiaikanen ja terve. Äiti on terve ja maito nousee normaalisti.

Määritellään yhdessä ensimmäisellä kerralla mikä onnistunut imetys tarkoittaa sinulle (täysimetys, 3kk imetys tms).

Ensimmäinen käynti raskausviikoilla 36-41, ohjaus nro 2. 10 päivän sisällä synnytyksestä, ohjaus nro 3. 30 päivän sisällä synnytyksestä.

Palautamme hinnan sinulle mikäli kaikesta huolimatta imetys ei onnistu vaikka olet meidän ohjeita noudattanut ja käynyt kaikki 3 käyntiä, Emilian ja Frejan kanssa.

https://www.postpartumhoiva.com

Täältä apua imetysongelmiin